
Tölkkimiitti 13.10.2018
Syksyisessä säässä kokoontuivat tölkit perinteiseen
tölkkimiittiin automuseolle kuudetta kertaa.
Osanottajia oli runsaasti, päivää vietettiin hyvän ruuan ja seuran merkeissä sekä unohtamatta tölkkien ihastelua.
Miitin nimessä esiintyvä “Tölkki” on alunperin annettu lempinimeksi 1980-luvulta alkaen valmistetuille Volkswagenin pakettiautoille





Pieni merkkikerho
Suomen pienin merkkikerho kävi tutustumassa museoon.

Museolla talkoiltiin syyskuun lauantaina
Syyskuisena lauantaina jäsenten voimin talkoiltiin isolla porukalla museolla tuulisessa säässä. Talkooporukka valmisteli museota talveen siirtelemällä muun muassa autoja, kuten kuvissa oleva Scootacar Mark 2 kääpiöauto siirrettiin ylhäältä alakertaan.


Kuvassa Espoon Automuseon puheenjohtaja Heikki Hietanen ja auton edellinen omistaja Terttu Salmivuori.


Pientä laittoa scootacar vaatii, mutta erittäin mielenkiintoinen peli.
Espoopäivänä 24.8 Hehkuva ilta Kaisankodissa
Espoopäivänä 24.8. naapurissa Hehkuva ilta Kaisankodissa.

Tapahtuman aikana ajellaan kaksikerroksisella lontoonbussilla.
Tapahtuman yhteydessä klo. 15.00-20.00 erikoishinta Espoon Automuseolle aikuiset 6€ ja lapset 3€.
Ajelu sisältyy lipun hintaan tai erikseen 2€.
Sankarajot Espoon Automuseolla
Espoon Automuseo on Suomen suurimpia automuseoita – näytteillä on yli 200 ajoneuvoa sekä pienesineistöä.
Valtaisassa graniittikivinavetassa on kahdessa kerroksessa pysähtymisen arvoista tunnelmaa.
Espoon Automuseo Facebookissa www.facebook.com/espoonautomuseo
Espoon Automuseo Instagramissa @espoonautomuseo
Welcome to Espoo Car Museum in english
Välkomnen till Esbo Bil Museum på svenska
добро пожаловать Автомобильный музей Эспоо по-русски
Museon turvallisuutta on parannettu

Tälläinen on saatu museon pihalle varmistamaan museon koskemattomuus yllättäviä tunkeilijoita vastaan.
Vintage polkuauto tapahtuma Tuusulassa
Museon polkuauto osallistui Tuusulan vintage polkuautotapahtumaan la 30.6.2018.
Polkuautonäyttelykilpailun ylituomarina toimi Remu.
Museomme polkuauto ei tällä kertaa palkintopallilla komeillut
…ehkä ensi kerralla..
Upea tapahtuma ja paljon mielenkiintoista nähtävää.



Hyvää Juhannusta!
Espoon Automuseo toivottaa kaikille rattoisaa juhannusta!
Lataamme akkuja perjantain ja lauantain.
Olemme avoinna normaalisti sunnuntaina 24.6. klo 11-17.
Näkemisiin!

Rajamäen Rompetori
Wanhat Masiinat järjestivät Rajamäellä 3.6. rompetorin.
Espoon Automuseon väki lähti T-Fordilla kruisailemaan rompetorille.
Museon ständillä ihmeteltiin kovasti häköpönttö Tiger moottoripyörää (-37), lasten katseet veti puoleensa piskuinen ”lokariauto” T-Ford sekä kyydissä olleet Kalle-nalle ja Terttu-neiti.

Kesäasukki
Museon piha-alueelle majoittautui kaksikerroksinen bussi kesäksi.
Tämä pirteän värinen Lontoon bussi on 1940-luvulta.


VW&Vintage Rompetori keräsi kävijöitä sunnuntaina

Mersu lähti Altaasta uuteen kotiin

Uutta omistajaa hymyilyttää, mutta ymmärtäähän tuon kun vannoutunut Brittimies pääsee huolistaan ja siirtyy sakemannin omistajaksi
Perinteinen Äitienpäivän Rompetori 13.5.2018
Perinteinen Äitienpäivän Rompetori Espoon Automuseolla
su 13.5.2018 klo 10-14.
Paikalla runsaasti rompemyyjiä.
Tervetuloa!
Espoon Automuseo on äitienpäivänä auki kello 17.00 asti.




